Kauppahalli – Laura Vanzo-26
Kauppahalli – Laura Vanzo-38
Ohana Grille – Kauppahalli – Laura Vanzo-5

Tampereen Kauppahalli on koko kaupungin sydän

Ydinkeskustassa, Kauppakorttelin sydämenä toimiva Tampereen kauppahalli on monen mielestä kaunein katettu elintarvikehalli. Tampereen kauppahalli on osa pirkanmaalaista ja myös suomalaista taloushistoriaa.

Arkkitehti Hjalmar Åbergin suunnittelema ja 8. kesäkuuta 1901 avattu kauppahalli oli aikansa suurimpia kunnallispyrintöjä Tampereella. Alkusysäyksenä hallihankkeelle toimi suureksi paisunut ja säännöstelemätön torikauppa. Kauppahallin yksityiskohdista kannattaa mainita julkisivun suuri kaari-ikkuna, jonka molemmilla puolilla olevissa ympyröissä on Merkuriuksen sauva ja sen ympärille kietoutuvat kaksi käärmettä. Merkurius tarkoittaa muinaisessa tarustossa kaupanjumalaa. Nykyisin Tampereen kauppahalli on suojeltu rakennus.

1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa kauppahalli menetti asiakkaita marketeille. Tämä sai kauppiaat yhdistämään voimansa, järjestäytymään ja tavoittamaan asiakkaita uusin keinoin.

Tampereen kauppahalli oli esimerkkinä samoissa vaikeuksissa kamppaileville muille Suomen kauppahalleille. Nykyään Tampereen kauppahalli voi hyvin ja elää aktiivisesti tamperelaisten ja kaupungissa vierailevien ihmisten mukana.

Tampereen Kauppahalli instagramissa